On lauantai-ilta ja lypsyaika. Alle kouluikäinen Anna Emilia on sisaruksineen tuvassa leikkimässä. Pappa on kiivennyt yläkertaan huilimaan. Tavallisesti hän vahtii lapsia äidin navettareissujen ajan, mutta tänään on armeijasta ensimmäisellä lomallaan oleva Pauli onneksi apuna. Heti kun äiti laittaa kumisaappaat jalkaansa ja navettatakin päälleen ja katoaa tuvan ovesta tiskiämpäri oikeassa ja lyhty vasemmassa kädessään, Pauli alkaa rullata kasaan tuvan raitamattoja. Anna Emilia ihmettelee, mitä hän aikoo. Kyllähän päivällä jo siivottiin.

Ei Pauli siivoamaan ryhdykään, vaan avaa radion. Tuvassa alkavat kaikua Lauantain toivotut levyt. Ensimmäisten kappaleiden aikana Pauli peilailee itseään katosta riippuvan öljylampun valossa. Hän rasvaa tukkansa Suavella. Sitten hän lankkaa ja kiillottaa mustat saappaansa. Anna Emilia katselee kummissaan Paulin touhuja. Sotisopa on tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Semmoista asua hän ei ollut nähnyt kuin valokuvissa. Pauli on jotenkin ihan erilainen kuin ennen armeijaan menoa. Tukkakin on lyhyempi.

Kohta alkaa soida sopivanoloinen kappale. Silloin Pauli ottaa omituisen asennon. Hän ikään kuin pitelee jotakin näkymätöntä esinettä käsissään. Samalla hänen saapasjalkansa lyö tahtia lattialankkua vasten. Lopulta hän lähtee liikkeelle. Anna Emilian silmät seuraavat lumoutuneena pitkin lautalattiaa liukuvia kiiltävänmustia saappaita. Ne liikkuvat sulavasti eteen, taakse ja ympäri, vaikka permanto ei olekaan aivan tasainen.

  -     Mitä sinä Pauli oikein teet?
  -     Tämä on tanssimista. Harjoittelen tässä vähän ja kohta lähden tuonne Seurojentalolle tansseihin. Tulepas tänne, niin kokeillaan.

Hiukan Anna Emiliaa ujostuttaa Paulin muuttunut olemus. Hän uskaltaa kuitenkin mennä. Se tanssiminen näytti hänestä ihan mukavalta leikiltä.

 -  No, laitapas jalat tuohon saappaiden päälle, niin minä sitten vien sinua.
 -  Minne sinä viet minut?
 -  No, en minnekään. Kokeillaan nyt.

Anna Emilia tarttuu Paulin käsiin ja asettelee jalkojaan Paulin saappaiden päälle. Lankatut saappaat ovat kuitenkin niin liukkaat, että villasukkajalat pysyvät vain hetken paikoillaan. Pauli nostaa tytön käsivarsilleen ja tanssittaa häntä muutaman tahdin. Anna Emiliaa alkaa naurattaa niin kamalasti, että ihan pyörryttää. Vai se pyörityskö se pyörrytti? Pienemmät sisaruksetkin haluavat mukaan ja hetken päästä "tanssi" muuttuu piirileikiksi. Sopivat kappaleetkin loppuvat. Viimeinen valssi pitää jo viheltää.

 -   Sormet sanoo soo, soo, soo, kengänkannat koo, koo, koo.

Äiti kolistelee jo porstuassa eikä pane lainkaan pahakseen huomatessaan, että Pauli on vallan ryhtynyt leikkimään penskojen kanssa.  Sitä hän ei olisi uskonut. Sepä hyvä. Jospa armeija tekee hänestäkin miehen. Pauli siitä sitten laittaa manttelin päälleen ja lähtee saappaanpohjat vilkkuen. Hänellä on jo hiukan kiire. Matot jäävät rullalle penkin alle.