Siipirikkoinen minä..."matkalla toissapäivästä ylihuomiseen leiriydyn elämänpuuni alle katveeseen yhdeksi aikani  rahtuseksi".
(Margot Bichel)

TALISMANIAN TIEDOTE

Tiedustelupalvelumme viimeöisen tinanvalantaseremonioiden raporttien lopputulosten heikohdon validiteetin vuoksi annetaan täten tiettäväksi seuraavaa:

Talismanian ylimpänä vt. informaatikkona minun on hiukan raotettava kolminkertaista kymmenkerroksisen kerrostalon korkuista palomuuriamme. Nythän on niin, että koko joukko kuvernementtimme asukkaista uskoo edelleen amuletteihin, onnenkiviin, taikahuiveihin ja kaikenlaisiin onnenkaluihin kuten ajankohtaisiin uudenvuoden tinoihin . Ikävä kyllä minun velvollisuuteni on valistaa, että  suuri osa vanhoista, siis aikanaan erinomaisista, talismaneista on menettänyt tehonsa interaktiivistuneessa maailmassamme. Eikä niitä enää tahdo löytääkään muualta kuin antikvariaateista, kirpputoreilta tai kulttuuriantropologien satunnaisten kaivausten oheistuotteina. Jotkut suorastaan hamstraavat niitä luullen onnen löytyvän sitä kautta.

Valitettavasti on todettava, että monet onnenesineet ovat olleet luonnostaan katoavaa, siis maatuvaa, materiaalia kuten perinteinen neliapila. Itsekin olen niitä kontaten kotipihalla löytänyt kymmeniä, mutta yhtäkään ei ole jäljellä. Ja onnikin on tipotiessään. Onnennumerot ovat sentään aineettomia taikakaluja, ellei niitäkin ole valettu muottiin tai poltettu puuhun. Sellaiset tuppaavat katoamaan kuten avaimet ja suurennuslasit. Tuiki tavallinen hevosenkenkä myös ruostuu, varsinkin jos se asetettu alttiiksi sateelle. Se ei toimi enää ruosteen raiskaamana.

Nykyaika vaatii siis uudet ja tehokkaammat talismanit: 1) kaukosäätimen, 2) kännykän ja 3) tietokoneen internetyhteydellä varustettuna.  Kaukosäädinhän on avain onneen, siis ties minkälaiseen TV-formaattiin (esim. uusi 12-osainen sarja Tanssii talismaanien kanssa) tai yksittäiseen onnenhetken tuottavaan kaupalliseen tiedotteeseen tai filmin- tai videonpätkään. Jokaisella tulee vain olla omansa. Siis kaukosäädin ja televisio. Kännykkänsäkin saa ostaa monilla onnenkaluilla valmiiksi ladattuna. Jos sattuu saamaan lahjaksi vajaatehoisen yksilön, euroilla saa ostaa itse lisäominaisuuksia ja  –palveluita aina mittatilaushoroskoopeista  omavalintaisiin mobiilitiedotteisiin. Pitää vain olla tarkka siinä, mitä valitsee. Voi siis olla oman onnensa seppä.

Jos hankkii kunnollisen kännykän, saattaa selvitä ilman henkilökohtaista peeceetä. Kannettavat laptopit kun muistuttavat hiukan liikaa ennen kaulassa, taskuissa tai laukuissa kannettuja kiviä, lantteja, hainhampaita tai muita taikakaluja.  Mitä gigantimpi, sitä parempi. Nuo gigat ja pikselit tiettävästi nopeuttavat ja täsmentävät hakuja onnenetsinnässä. Mutta ensin on tavattava manuaalit, ettei käy niin kuin entiselle tytölle, jolta rikkoutui se uusi peili heti kättelyssä ja siinä samalla meni seitsemän vuoden onni. Näissä uusissa talismaaneissa on se hyvä puoli, että kun menee sähköt poikki tai loppuu akuista virta, niin onnenlahjat menevät paremmin tasan kansalaistemme kesken, ilmoittaa  läheinen työtoverini Talismanian tasa-arvovaltuutettu.

Onnea alkaneelle vuodelle!

Talismaniassa 01.01.2007

vt. informaatikko

© LiiSa

Tämänkertainen aihe vääntäytyi väkisin runomuotoiseksi tarinaksi vuodenvaihteen flunssasta. Siispä jätän linkittämättä. Otsikosta tosin löytää sekä kuva- että sana-aiheen. Valitan.

HELLYYS

Hellyyttä on harmaat villasukat,
yrttijuoma ja toinen täkki
kun nenä vuotaa ja viluttaa.
Hellyyttä on valmiiksi katettu aamiaispöytä
ja kupissa tuoksuva maitokahvi
kun portaat ylös taas jaksaa askeltaa.

Hellyyttä on laatikosta haettu päivälehti
ja sen puoliksi ratkaistu ristikko.
Hellyyttä on mikrossa lämmitetty hottikatti
särkevää niskaa hoitamaan.
Hellyyttä on kaikki se mikä saa
hymyn kumppanin huulille nousemaan.

Hellyyttä on lämpimän käden kosketus
ja katseen kaipaava hyväily.
Hellyyttä on tukeva käsivarsi
kun huonosti sujuu kävely.
Hellyys on.
Hellyys.
On.

© LiiSa

METSÄN UUSIA ÄÄNIÄ

Mökillä on aloitettu hakkuutyöt. Koivikko ja kuusikko tontin ympärillä saavat  tuta erilaisten  moottoroitujen koneiden voiman. Rytinällä romahtaa vanha ikikuusi maahan ja silpoo viereiset kasvinkumppaninsa. Jatkuva pärinä ja pörinä sekä moottorisahojen korviavihlova vongunta alkavat hermostuttaa mökkiläistä. Mökkitontti sijaitsee nimittäin savotan keskellä. Viinimarjojen poiminta ei ole koskaan ennen tuntunut näin epämiellyttävältä puuhalta, vaikka aurinko paistaakin eikä ole edes ötököitä riesaksi asti.

Mökkiläinen päättää mennä sisälle syömään jotakin. Jospa sinne ei kuuluisi tuo tauoton meteli. Ja kuin taikaiskusta meteli taukoaa samalla hetkellä. Onko noilla metsureilla jokin salaperäinen langaton vempele, jolla he seuraavat mökkiläisparan liikkeitä? Nimittäin kahvitauon aikaan tapahtuu aivan samalla tavalla. Ehkä metsureilla ja mökkiläisellä on vain samat biorytmit nälän ja janon ja muidenkin tarpeiden suhteen.

Viikon kuluttua mökkiläinen lähestyy aistit valppaina mökkiään, jonka ympäristö on kuin hyökyaallon jäljiltä, tai trombin. Mutta jotakin puuttuu. Eihän täällä ole yhtään autoa eikä muitakaan ajoneuvoja. Hiljaisuus on mykistävää kuunneltavaa viimekertaisen desibelimyrskyn jälkeen, varsinkin kun odotti samanveroista mekkalaa tälläkin kertaa. Nyt kaikki on kuin ennenkin. Tietenkin ympäristö on uusi, lintujen ja muiden metsänelävien pesät ovat tuhoutuneet. Mutta entinen äänimaisema rauhoittaa mökkiläisen.

Mökkiläinen vaihtaa mökkikamppeet päälle, vetää kumisaappaat jalkaan ja lähtee alas rantaan poimimaan puolukoita. Mökkiläisen vaimolla on heikko selkä, mutta hän lähtee mukaan seuran vuoksi. Mikä ihana hiljaisuus. Pariskunta arvelee savotan olevan vielä kesken. Puita on jätetty liikaa pystyyn eikä runkoja ole siirretty pinoihin.

Rantatörmä on punaisenaan puolukoita. Mökkiläinen poimii, minkä ehtii tietäen, ettei vaimo kuitenkaan jaksa kovin kauan olla metsässä. Vaimo mittaa järven rantoja sauvakävellen. Useaan otteeseen edestakaisin. Paikallaan seisominen on vaikeaa. Hänellä on digikamera ja kännykkä mukanaan. Tuon tuostakin vaimo pysähtyy ja ottaa kuvan, milloin sammaleen kauniista sävystä, milloin aaltojen rapauttamasta kivipinnasta. Maisemakuvia tulee otetuksi useampia, samasta marjapaikasta eri suuntiin.

Vaimon jalkoja alkaa väsyttää. Hän kävelee Exel-sauvoineen mökkiläisen luo, etsii hyvän kannon ja istuutuu. Hei, nyt kuuluu jo jotakin! "Ovat varmaankin metsurit tulleet töihin mäelle", sanoo vaimo, kun kuulee etäisen yhtäjaksoisen ikään kuin piipityksen tai ininän. Mökkiläinen ei kuule mitään, mutta hänen kuulonsa onkin hiukan heikompi kuin vaimon. "Nyt kuuluu katkonainen ääni, varmasti traktori tai moto peruuttaa." Mökkiläinen oikaisee selkänsä, yrittää kuunnella, mutta ei kuule mitään. Vaimo kuulee. "Onkohan kireä niska aiheuttamassa tinnitusta? En kai vaan ole sekoamassa, kun kuulen niin selvästi, vaikka mieheni ei kuule mitään?", miettii vaimo eikä virka mitään. Sitten hän säpsähtää. Alkaa kuulua puhetta ja aivan liian läheltä. Ääni sanoo: "Valitettavasti valitsemanne numero ei vastaa. Olkaa hyvä ja tarkistakaa numero…"

Vyölaukkuun sullottu kamera oli avannut kännykän lukituksen ja kännykkä oli itsekseen soittanut numeroon 0888888989889 6.9.2005 10:45:59. Vaimo huokaa helpotuksesta ja yhdessä mökkiläisen kanssa toteaa, että onneksi on dokumentti kännykän muistissa, niin ei jää mitään epäselväksi.

© LiiSa